Etnomusikologian vuosikirja

Plucking the forest sound

2023-05-04T11:32:40+03:00

This article examines Japanese enthusiasm for the Finnish kantele from the perspective of Borealism (Schram 2011). The question it addresses concerns the Northern characteristics that spring to mind among enthusiasts who use the kantele for recreational purposes. It also examines how these qualities are further used and developed in Japan. This cross-cultural music phenomenon reflects homogenous Japanese notions of the kantele, which influenced how its sound is used in a new environment. Borealism is reflected in the enthusiasts’ narrative and adoption of the instrument, which is perceived as an excellent tool with which to approach nature, fulfilling the fantasy and inspiring the imagination. The primary data comprises interviews and participant observation conducted in Japan between 2016 and 2018. Other supplementary materials include Internet data, liner notes, CD covers, promotional materials (posters, leaflets) and decorated instruments discursively gathered in the community.

Article cover photo: A five-string kantele painted green with Unikko as decoration, made in Sapporo, Hokkaido, 2009 (courtesy of Mitsuko Sato).

Karjalainen näkökulma kanteleeseen

2023-04-19T11:21:56+03:00

Artikkelini tarkoitus on luoda katsaus kanteletutkimukseen etnisen karjalaisuuden näkökulmasta. Tarkoitukseni ei ole kyseenalaistaa kanteletutkimuksen ja karjalaisen kanteleperinteen esittämisen oikeutusta enkä pyri luomaan kriteerejä siihen, miten kulttuuriperinnön käyttämistä pitäisi arvioida. Kansanmusiikkia ei tulisi kuitenkaan nähdä vain materiaalina, jotta kuka tahansa saa hyödyntää miten tahansa, sillä musiikkiyhteisön arvot ovat osa kansanmusiikin jatkumoa ja perinneprosessia. Siksi myös karjalainen kantele on kytköksissä mm. karjalan kielen aseman ja arvostuksen kanssa.

Käsittelen artikkelissa ensinnä kantelejulkisuuden ja kalevalaisuuden kytköstä, sitten rajakarjalaisten kanteleensoittajien tutkimusta viime vuosisadan alussa. Seuraavaksi tarkastelen kanteleen hyödyntämistä sosialistisessa taidetoiminnassa Neuvosto-Karjalassa, ja sitten sitä, miten kanteletta voitaisiin tarkastella ryhmän sisänäkökulmasta identiteetin rakennustekijänä. Lopuksi käsittelen kanteleen modernisaatiota ja itse soittimen kehitystä sekä sitä, mikä rajakarjalaisuuden merkitys voisi olla tässä prosessissa.

Artikkelin kansikuva: Hannu Koistisen suunnittelema uusi kromaattinen primakantele. Kuva: Pekka Suutari 2022.

Visböcker i kulturella gränsland

2023-04-03T14:44:16+03:00

I denna artikel lyfter jag frågan vilken inverkan handskrivna visböcker har på formandet av en kulturell identitet. Forskningsmaterialet består av 28 visböcker skapade av 22 unga estlandssvenskar under perioden 1861–1988. Visböckerna innehåller både världsliga visor och andliga sånger mestadels på svenska och estniska. Jag har närläst visböckerna och genomfört intervjuer med personer som vet något om hur visböckerna skapats.

Teoretiskt placerar jag visböckerna på två musikaliska stigar (Finnegan 1989), den världsliga visstigen och den andliga sångstigen. Ingen av visorna i böckerna har författats och primärt spridits inom den estlandssvenska befolkningsgruppen. Därför placerar jag skapandet av visböcker i ett kulturellt gränsland, där individer har möjligheten att bekanta sig med en främmande kultur och se den egna kulturen från distans (Clifford 1992). Eftersom musikaliska stigar utgörs av situationer där individer möts uppfattar jag dem som upplevda gemenskaper där olika föreställda gemenskaper (Anderson 2016) aktualiseras genom visorna.

Min forskning visar hur visboksskaparna nått fram till kulturella gränsland genom att följa de två olika vis-stigarna. Visböckerna som skapats på den andliga sångstigen innehåller huvudsakligen sångtexter på svenska. Detta indikerar att den upplevda gemenskapen runt bönhusen i väckelsemiljöer skapat broar till föreställda kristna, bildade pansvenska gemenskaper genom sångerna.

De flesta världsliga visor på svenska har inte ombildats under införandet i visböcker. Därför uppfattar jag även dessa visböcker som uttryck för en pansvensk gemenskap. Ett par världsliga visor har medvetet ombildats under överföringen så de uttrycker en föreställd hembygdsgemenskap istället för den pansvenska.

Före 1918 utgjorde den estlandssvenska befolkningsgruppen en kulturell minoritet i det ryska imperiet och efter 1918 en kulturell minoritet i republiken Estland. Under mellankrigstiden infördes även visor på estniska i visböckerna. Eftersom de flesta visorna är relativt exakta kopior av populära sånger som spreds via inspelningar och tryckta sångtexter uppfattar jag dem som uttryck för kulturellt samgående (Slobin & Ronström 1988).

Artikelns temabild: Visböcker från Estlands svenskbygder. Foto: Sofia Joons Gylling.

"Sun työsi, kallis Jeesus, on elonkutsunain"

2023-04-25T10:00:58+03:00

Tässä artikkelissa tarkastelen vuosina 1890–1962 toimineen Amerikan Suomalaisen Evankelis-Luterilaisen kirkon eli Suomi-Synodin pappien vaimojen identiteetin ja yhteiskunnallisen aseman muotoutumista, kiinnittäen erityisesti huomiota siihen, miten musiikki vaikutti niihin. Kysyn, olivatko pappien vaimot vain ahtaaseen sukupuolirooliinsa suostuneita, suorastaan alistuneita ihmisiä vai voisiko feministisellä luennalla löytää heidänkin toiminnastaan ripauksen aktivismia.

Pappien vaimot mielsivät oman identiteettinsä miehensä työn kautta. Ensisijaista heidän elämässään oli seurakuntatyö eli pappilan emäntänä toimiminen, jota seurasi perheen äitinä oleminen. Näissä molemmissa tehtävissä pappien vaimot mielsivät itsensä ja perheensä esimerkiksi seurakunnan muille naisille ja perheille. Tämä havainto vertautuu pappisvalaan, jossa pappi lupasi elää niin, että hänen elämänsä oli esimerkkinä seurakunnalle. Pappien vaimojen mielessä tämä esimerkillisyys laajeni siis koskemaan myös heitä ja jopa perheen lapsia. He myös kokivat, että heillä oli tehtäväänsä kutsumus, samalla tavalla kuin aviomiehillään.

Vuosina 1915–1962 toiminut Pappien Emäntien Sisarusliitto oli vertaisverkosto, joka kokoontui joka kesä eri puolilla Yhdysvaltoja järjestetyn Suomi-Synodin kirkolliskokouksen yhteydessä. Vuosina 1935–1954 yhteyttä pidettiin myös muutaman kerran vuodessa ilmestyneen, itse toimitetun, kopioidun ja postitetun Pappien Emäntien Mietteitä -lehden välityksellä. Vuosina 1940–1959 kirkolliskokouksen yhteydessä koottiin myös Pappien Emäntien Kuoro, joka esiintyi yksittäisissä tilaisuuksissa.

Feministisestä näkökulmasta katsottuna juuri seurakunnan musiikista vastaaminen vaikutti mielikuviin naisista ja kohotti naisen asemaa amerikan- ja kanadansuomalaisissa yhteisöissä. Pappien vaimot olivat usein koulutettuja muusikoita. Papit koulutettiin Michiganin Hancockissa sijainneen Suomi-Opiston Teologisella osastolla, ja samassa opistossa oli myös runsaasti naispuolisia opiskelijoita sisältänyt Musiikkiosasto. Monet papit löysivät puolisonsa näistä Musiikkiosaston naisista. Kun vaimot sitten miestensä työn perässä muuttivat usein pieniin, syrjäisiinkin paikkoihin, veivät he musiikillisen sivistyksen mukanaan. Näin ammattimainen musiikin osaaminen kulkeutui paikkoihin, joita se ei ehkä muuten olisi saavuttanut.

Artikkelin kansikuva: Suomi-Synodin pappein emäntiä yhteiskuvassa vuonna 1940.

Persona non grata vai arvostettu Sibelius-sopraano

2023-08-16T20:16:27+03:00

Artikkelissa tarkastellaan laulajan uran toteutumista toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina. Raskaiden sotavuosien jälkeen rauhaan asettauduttiin muuttuneessa poliittisessa ja yhteiskunnallisessa tilanteessa, mikä vaikutti myös muusikoiden mahdollisuuksiin. Sopraano Aulikki Rautawaara (1906–1990) on kiinnostava esimerkki laulajasta, jonka ura sodan jälkeen ei toteutunut sotaa edeltäneen uran viitoittamalla tiellä. Rautawaara työskenteli vuonna 1927 alkaneen laulajanuransa jälkipuolella etupäässä konserttilaulajana ja oli tunnettu erityisesti ja erityisenä Sibeliuksen laulujen esittäjänä.

Reseptiohistorian työkalujen ja elämäkertatutkimuksen lähestymistapojen avulla käsitellään, millaisen vastaanoton Rautawaara sai esiintyvänä taiteilijana toisen maailmansodan jälkimainingeissa. Selventävä kysymys on, miten Rautawaaran sodan aikainen toiminta vaikutti uraan sodan jälkeen. Lisäksi tarkastellaan, miten Rautawaara itse suhtautui tilanteeseen. Pääasiallisena aineistona ovat suomalaiset, ruotsalaiset ja norjalaiset sanomalehdet. Tätä aineistoa täydennetään muulla arkistoaineistolla esimerkiksi Aulikki Rautawaaran yksityisarkistosta.

Rautawaaran esiintymiset saksalaisille miehittäjäsotilaille Norjassa sodan aikana nousivat lehdistössä esiin aika ajoin sodan jälkeen ja vaikuttivat uran toteutumiseen. Musiikkiyhteisön tuki Suomessa ja Ruotsissa auttoi Rautawaaraa palaamaan 1940-luvun lopulla myös kansainvälisille estradeille. Rautawaaran tapaus on osa sopeutumista ja siinä kilvoittelua toisen maailmansodan jälkeisten vuosien muuttuneissa olosuhteissa.

Aulikki Rautawaara, laulajan ura, jälleenrakennus, Sibelius, kulttuurihistoria, laulajatutkimus

Artikkelin kansikuva: Aulikki Rautawaara. Lähde: Aulikki Rautawaaran yksityisarkisto.

From “Management Divas” to “Crown Jewel”: Discursive representations of Finnish National Opera during the management crisis of 2007–2009

2023-05-04T15:48:47+03:00

This paper examines the socially constructed representations of a national opera institution in a contemporary Nordic welfare society by asking what kinds of discursive understandings of the Finnish National Opera are construed in public debates. The material consists of print media articles from the period of 1 January 2007–30 June 2009, when the Finnish National Opera went through a management crisis that led to extensive organisational changes. Four discursive ideas are identified, paired into two orders of discourse: the business and art discourses, focussing on the production of opera, and the elitism and democracy discourses, focussing on the reception of opera. Discussing the discursive meanings from a wider cultural perspective, the study concludes that our understanding of opera is restricted by a form of discursive theatre, reflecting tensions between old aesthetic ideals and modern ideologies. The paper thus provides new insights into current debates on cultural policies in the Nordic context with a strong tradition of state-funded culture.

Thinking about Music Cities: Tales from England, Finland and Scotland

2023-03-21T13:36:35+02:00

How should music cities be analysed? Based on the long and varied experiences of the authors, this article examines the merits of three different approaches – anthropologically, via cultural history and politically. It aims to remind researchers and students of the importance of methodologies and local contexts. As cities may be musical in different ways, so they may be analysed in different ways and we invite readers to consider how best to listen to musical cities – and to learn from them.

Cover image: Turku, Carta Marina 1539.

Musiikki hukkuu puheensorinaan

2023-05-08T10:46:40+03:00

Tarkastelen tässä artikkelissa ihmisääntä ja taustamusiikkia toimijoina palvelualojen työntekijöiden kuvailemissa työpaikkojensa ääniympäristöissä. Tarkastelu kytkeytyy teoreettisesti äänen- ja äänimaisematutkimuksen, musiikkisosiologian ja pragmatismin kenttiin sivuten myös uusmaterialistista ajattelua. Hyödynnän toimintaan ja toimijuuteen liittyviä teoretisointeja näiltä aloilta ja kehitän äänten toimijuuksien tarkasteluun soveltuvaa analyysimenetelmää John Deweyn ja Arthur F. Bentleyn (1949) transaktion käsitteen pohjalta.

Artikkelin kansikuva: Elmun Baari Nosturissa Helsingissä 16.11.2019. Kuvaaja Yehia Eweis. Lähde: helsinkikuvia.fi.

"ROHKEASTI YLI RAJOJEN" – SES täyttää 50 vuotta

2023-12-01T10:19:54+02:00

Alkusivut

2023-12-01T08:01:52+02:00