Etnomusikologian vuosikirja

Musiikkipoliittisesta vaikuttamisesta tutkijaverkostojen ylläpitämiseen

Elina Seye, Nina C. Öhman — Mon, 09 Dec 2024 00:00:00 +0200

Artikkelissa luodaan katsaus tänä vuonna 50. toimintavuottaan juhlivan Suomen etnomusikologisen seuran kehitykseen sen perustamisesta tähän päivään. Esittelemme seuran moninaisia toimintamuotoja sekä sitä, millaisia muutoksia niissä on tapahtunut seuran toiminnan aikana. Jos seuran varhaisia toimintavuosia leimasi ”kulttuuriaktiivisuus” ja vahva pyrkimys yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, tänä päivänä toiminnassa painottuu ennemminkin tutkijoiden välisten yhteyksien edistäminen ja ylläpitäminen. Katsaus pohjautuu seuran arkistoihin (pöytäkirjat, toimintasuunnitelmat ja toimintakertomukset) ja julkaisuihin sekä seuran toimintaa ja suomalaista etnomusikologiaa käsitteleviin kirjoituksiin.

Artikkelin teemakuva: Rekisteröitymistä ja iloisia jälleennäkemisiä seuran järjestämän ICTMD Nordic-Baltic Network Conference -tapahtuman vastaanottotiskillä lokakuussa 2024.

Gullevašvuohta – luohti pohjoissaamenkielisen saamelaisyhteisön kulttuuriperintönä

Anna Näkkäläjärvi-Länsman — Mon, 09 Dec 2024 00:00:00 +0200

(Sámegielat čohkkaigeassu suomagielat čohkkaigeasu maŋŋel.)

Artikkeli avaa polkua, jonka olen kulkenut luohtiin syventyessäni sekä musiikillisesti että avartaessani itselleni luohtin merkitystä saamelaisessa elämässä. Olen saamelainen, olen muusikko, olen luohtin oppija ja nykyään myös joikaaja. Olen syventynyt luohtin aihepiiriin osana taiteellista tohtorintutkintoani Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Tutkimuksessani käsittelen luohtia sekä saamelaisena joikaajana että länsimaisen taidemusiikin koulutuksen läpikäyneenä muusikkona. Taustani länsimaisen taidemusiikin parissa antaa tutkimukseeni asetelman, jossa saamelainen maailmankuva peilautuu länsimaiseen musiikkikäsitykseen: työskentelyni lähtökohta on saamelaiskulttuurin sisältäpäin tuleva tieto, jonka rinnalla hyödynnän länsimaisen musiikkikoulutuksen mahdollistamia välineitä. Minua on kiinnostanut aina, mikä tekee luohtista luohtin. Miksi joku luohti tuntuu siltä, että se on kuin aiempien sukupolvien yhteydenotto tässä ajassa? Mistä sen tunnistaa? Miten sen voi oppia, vai voiko? Mitä tarvitaan, että luohti on luohti? Artikkelissa pohdin myös, miten luohti voi olla läsnä nykypäivän julkisia areenoita kulttuurisesti kestävällä tavalla sekä mikä on luohtin taustalla vaikuttava maailmankuva ja filosofia ja millaisia ovat niitä vastaavat käytänteet ja tapaoikeudet.

Alkuperäiskansat ovat olleet länsimaisten tutkijoiden tutkimuksen kohteena, mutta tämä tutkimus on harvoin hyödyttänyt heitä itseään. Alkuperäiskansojen itsensä tekemässä tutkimuksessa ajattelu lähtee alkuperäiskansan oman kulttuurin sisältä, ja tutkimuksen tavoitteena on keskittyä alkuperäiskansojen omista arvoista, prioriteeteista, tarpeista, näkemyksistä, kysymyksistä ja käytänteistä lähtevään tutkimukseen. Luohtista ei ole ennen omaa tutkimusprojektiani tehty muusikkolähtöistä taiteellista tutkimusta. Käytän tutkimusaineistona omaa kokemustani taiteellisessa prosessissa tutkimusmetodeinani autoetnografia ja joikaaminen. Taiteellisen prosessin aikana havainnoistani ja kokemuksistani kirjoittamani päiväkirja paljastaa kokemukseni. Alkuperäiskansojen omat metodit liittyvät omiin sosiaalisiin ja kulttuurisiin käytänteisiimme. Joikaaminen ja luohtit ovat oma taiteen muotonsa, ja tutkimuksessani joikaaminen on sekä taiteellisen tutkimuksen että alkuperäiskansatutkimuksen menetelmä.

Luohti on kulttuuriperintöämme ja se sisältää pienistä palasista koostuen kansamme historian ja maailmankatsomuksen. Saamelaiskulttuuri rakentuu sukulaisuuden ja sukujen verkoston ympärille ja joikaajan on asettauduttava osaksi tätä verkostoa. Luohti ja joikaaminen ovat oma henkinen ja musiikillinen maailmansa, joka on niin monimutkainen, että tyylin opettelemisessa täytyy käyttää tarkkuutta sekä havaita mikrotason muuntelua ja rakenteita. Luohtissa yhdistyvät saamelainen elämänkatsomus ja omaleimainen musiikkiperinne. Näiden molempien puolien tutkiminen ja opetteleminen on joikaajalle tärkeää, kun perinnettä sovitetaan tähän aikaan uusin tavoin.

*****

Artihkal guorrá bálgá, man lean luohtái oahpásnuvadettiin johtán. Lean dahkan dan sihke musihka bokte ja go lean suokkardallan alccen luođi mearkkašumi sápmelaš eallimis. Lean sápmelaš, lean musihkkár, lean luođi oahpahalli ja dán áigge maiddái juoigi. Lean oahpásnuvvan luođi fáddái iežan dáiddalaš doavttirdutkosis Dáiddauniversitehta Sibelius-Akademiijas. Gieđahalan iežan dutkamušas luođi sihke sápmelaš juoigin ja musihkkárin, geas lea oarjemáilmmi dáiddamusihka skuvlejupmi. Mu duogáš oarjemáilmmi dáiddamusihka suorggis láhčá mu dutkamuššii lahkonanvuogi, mas sápmelaš máilmmigovva speadjaluvvá oarjemáilmmi musihkkaipmárdussii: mu bargama vuolggasadji lea sámekultuvrra siskkáldas diehtu ja fárrolaga dainna mun fievrridan oarjemáilmmi musihkkaskuvlejumi gaskaomiid. Mun lean álot háliidan diehtit, mii dahká luođis luođi. Manin juoga luohti orru dego máttut válddále dainna oktavuođa dán áiggis? Mas luođi dovdá? Mo luođi sáhttá oahppat vai sáhttágo? Mii dárbbašuvvo, vai luohti lea luohti? Suokkardalan iežan artihkkalis maiddái dan, mo luohti sáhttá leat otná beaivvi almmolaš arenain mielde kultuvrralaččat suvdilis vugiin. Lassin guorahalan luođi máilmmigova ja filosofiija, mo dat geavatlaččat bohtet ovdan ja makkár vieruiduvvan rievttit daidda laktásit.

Eamiálbmogat leat geasuhan oarjemáilmmi dutkamuša, muhto oarjemáilmmi dutkamuš lea hárve leamašan ávkin eamiálbmogiidda. Eamiálbmogiid iežaset dutkamis jurddašeapmi vuolgá eamiálbmoga kultuvrra siskkobealde, ja eamiálbmotdutkamuša lahkonanvuogit vuođđuduvvet eamiálbmogiid iežaset árvvuide, prioriseremiidda, oainnuide, gažaldagaide ja geavadiidda. Luođi birra ii leat ovdal mu dutkanprošeavtta dahkkon dáiddalaš dutkamuš musihkkára vuolggasajiin. Mun geavahan iežan vásáhusa dáiddalaš proseassas, mas dutkanmetodan leat autoetnografiija ja juoigan. Lean čállán dáiddalaš proseassa áigge iežan fuomášumiin ja vásáhusain beaivegirjji, mii buktá mu vásáhusaid oidnosii. Eamiálbmogiid iežaset metodat laktásit min iežamet sosiálalaš ja kultuvrralaš geavadiidda. Juoigan ja luođit huksejit iežasetlágan dáidaga hámi, ja mu dutkamušas juoigan lea sihke dáiddalaš dutkamuša ja eamiálbmotdutkamuša metoda.

Luohti gullá min kulturárbái. Dat čohkiida unna oasážiin, mat ovttas sisttisdollet min álbmoga historjjá ja máilmmioainnu. Sámekultuvra vuođđuduvvá fuolkevuođaid ja sogaid fierpmádahkii, ja juoigi sajáiduvvá oassin dán fierpmádahkii. Luohti ja juoigan huksejit vuoiŋŋalaš ja musihkalaš máilmmi, mii lea nu máŋggamohkat, ahte stiilla oahpahallamis ferte geavahit dárkilvuođa ja áicat mikrodási rievdadusaid ja ráhkadusaid. Luohti gođđá oktii sápmelaš eallinoainnu ja erenomáš musihkkaárbbi. Dáid guktuid beliid dutkan ja oahpahallan leat juoigái dehálaččat, go árbevierru heivehuvvo dálá áigái ođđa vugiiguin.

*****

Artikkelin teemakuva: Näkkäläjärvi-Länsman saamenpuvussa, yläkehon päällä ristissä poronsarvet. Kuva: Lada Suomenrinne.

Raiskaus sodan ympäristötuhon paralleelina Hanneriina Moisseisen moniaistisessa sarjakuvateoksessa Kannas

Alex Colliander — Mon, 09 Dec 2024 00:00:00 +0200

Artikkelissa tarkastellaan kuvataiteilija Hanneriina Moisseisen moniaistisessa teoskokonaisuudessa Kannas (2016) rakentuvaa äänellistä ja kuvallista tulkintaa sodankäynnin ympäristövaikutuksista. Käsittelyn keskiöön nostetaan teoksessa äänellisesti ja visuaalisesti kuvattu seksuaalisen väkivallan teko, jota itämerensuomalaisen huolirunon kontekstissa tarkastellaan paralleelisessa suhteessa sodan aiheuttamaan ympäristötuhoon.

Artikkelin käsittelyn perusteella Kannas-teoskokonaisuus määritellään ympäristötekstiksi, joka osallistuu nykyhetkessä käytävään ympäristökriittiseen keskusteluun ja jota voidaan käyttää esimerkkinä suomalaisesta ekokansanmusiikista; ihmisen ja ympäristön välisiä suhteita ja niihin vaikuttavia kulttuurisia ilmiöitä kriittisesti nykyhetkessä tarkastelevasta suomalaisesta nykykansanmusiikista, joka käyttää ympäristökriittisesti orientoituneen ilmaisunsa rakennusaineena itämerensuomalaiseen kansanomaiseen kulttuuriperintöön sisältyvää musiikillista tai muuta kulttuurista ainesta.

Artikkelin teemakuva: Terenttilän "metsää" sodan jäljiltä. Taipale 2.9.1941. Kuva: SA-kuva.

Breaking Down Five Core Elements Of The Improvised Comping Of Philly Joe Jones

Jaakko Lukkarinen — Mon, 09 Dec 2024 00:00:00 +0200

This article examines how jazz drummer Philly Joe Jones created and maintained musical energy from the perspective of groove and rhythmic horizontality by using an improvised rhythmic interactional comping texture.¹ Through my research, I have found goosing, active accenting, riffing, form structuring, and intuitive call-and-response as core elements of Jones’s comping. My research methods include aural analysis of recordings, musical analysis of transcriptions, imitation by playing, and improvisation. All of these methods are inherent to the history of jazz and the core processes of practice-based artistic jazz research, guiding the researcher “in and through the art“ (Kahr 2022, 9).

My research material consists of transcriptions of Philly Joe Jones’s melody and solo comping from recordings made between 1957–60, a three-year period, which I hold as a peak of Jones’s career. I will first focus on Jones’s sound and fundamental textural elements, showing how Jones interprets the melodies in the jazz standard Surrey With The Fringe On Top and Wayne Shorter's composition Mama G (Nellie Blye). I will continue analyzing Jones’s solo comping textures, adding transcriptions of Jones’s comping in Kenny Dorham’s composition Karioka. In all these recordings, Jones’s comping creates a multi-layered grooving texture, following the harmonic form of the composition while synchronizing rhythmically around the melody.

¹ Comping, according to Garrett Michaelsen (2013: 117–120), is derived from accompanying and complementing. He also claims accompanying is the act of supporting the soloist.

Kahr, Michael (toim.) (2022) Artistic research in jazz : Positions, Theories, Methods. Routledge, New York.

Michaelsen, Garrett (2013) Analysing Musical Interaction in Jazz Improvisations of the 1960s. PhD diss., Jacobs School of Music, Indiana University.

Article cover photo: Philly Joe Jones (left) and Jaakko Lukkarinen (right) seated behind their drum sets.

Musiikkivientiä ja ystävyyspolitiikkaa

Simo Mikkonen — Mon, 09 Dec 2024 00:00:00 +0200

Suomen Kansallisooppera teki ensimmäisen Neuvostoliiton kiertueensa vuonna 1982. Kiertueen ehdoton kruunu oli esiintyminen Bolšoi-teatterissa, yhdessä maailman nimekkäimmistä oopperalavoista. Kansallisooppera oli käynyt Neuvostoliitossa vain kerran aiemmin, Leningradin Malyi-teatterissa (1957), vaikka yhteistyötä Neuvostoliiton ooppera- ja balettipiirien kanssa oli tehty jo 30 vuoden ajan. Pääsy Bolšoihin vaati valtavasti kulissien takaista työtä. Kansallisoopperaa vuodet 1974–1984 johtanut Juhani Raiskinen halusi viedä Bolšoihin nimenomaan suomalaista oopperaa. Teokseksi valikoitui Aulis Sallisen Punainen viiva (1978). Punaisen viivan ohella Neuvostoliittoon vietiin Verdin Macbeth Ralf Långbackan ohjauksena. Vuonna 1982 toteutunut kiertue alkoi Moskovasta, josta se jatkui Leningradin kautta Tallinnaan.

Kansallisoopperan kiertueen konteksti on kiinnostava. Vuonna 1979 uudelleen kiihtynyt kylmä sota oli kiristänyt idän ja lännen suhteet äärimmilleen ja ydinsodan uhka leijui ilmassa. Länsimaat olivat Afganistanin sodan alettua (1979) katkaisseet kulttuurivaihto-ohjelmansa Neuvostoliiton kanssa ja boikotoivat mm. Moskovan olympialaisia. Samaan aikaan Suomi vei aktiivisesti klassisen musiikin osaamistaan länteen. Sallisen Punainen viiva esitettiin Lontoossa 1979, Tukholmassa 1980 ja Zürichissa 1981. Myös New Yorkin Carnegie Hallin esitys vuonna 1983 varmistui ennen Neuvostoliiton kiertuetta. Kylmän sodan konteksti onkin tärkeä, kun tarkastellaan Kansallisoopperan tietä Bolšoihin. Ilman Afganistanin sotaa ja kiristyneitä suurvaltasuhteita Kansallisoopperalle tuskin olisi avautunut tällaista tilaisuutta.

Kiertueen toteutumiseen liittyy eri tasoilla tapahtunutta poliittista vaikuttamista ja verkostoitumista. Opetusministeriön rooli neuvotteluissa oli merkittävä. Opetusministeri Kalevi Kivistö neuvotteli periaatesopimuksen Kansallisoopperan kiertueesta Neuvostoliiton kulttuuriministerin kanssa vuonna 1979, joskin vierailun yksityiskohdat jäivät auki. Sopimukseen liitettiin myös Estonia-teatterin vuoden 1980 vierailu Helsinkiin. Estonia oli vieraillut Kansallisoopperassa kerran aikaisemmin, 1967.

Artikkelin fokuksessa on Kansallisoopperan Neuvostoliittoon suuntautunut yhteistyö. Keskeisenä tavoitteena oli päästä Bolšoihin, jonka nähtiin edistävän Kansallisoopperan ja suomalaisen kulttuurin kansainvälistymistä. Artikkelissa tarkastellaan kiertueen suunnittelua, toteutumista ja jälkipuintia, sekä projektin laajempaa merkitystä. Yhdessä opetusministeriön kanssa Kansallisooppera oli vienyt suomalaista oopperaa maailmalle 1970-luvun lopulta lähtien. Kansallisoopperan Neuvostoliiton kiertueella kulkikin mukana merkittävä joukko poliitikkoja ja virkamiehiä. Artikkeli perustuu arkistoaineistolle ja kulttuurivaihdossa mukana olleiden haastatteluille. Erityisen paljon on käytetty Kansallisoopperan ja opetusministeriön arkistoa.

Artikkelin teemakuva: Bolshoi-teatterin pääsisäänkäynti, Moskova. Kuva: Dmitriy Guryanov, Wikimedia (CC BY-SA 3.0).

Alkusivut

Kaarina Kilpiö; Saijaleena Rantanen, Elina Niiranen — Mon, 09 Dec 2024 00:00:00 +0200

Musiikki, resilienssi ja äänimaisemointi

Janine Clark — Mon, 09 Dec 2024 00:00:00 +0200

On olemassa runsaasti kirjallisuutta, jossa tutkitaan musiikin erilaisia – positiivisia ja negatiivisia – rooleja sodassa. Tämä poikkitieteellinen artikkeli tuo uuden kontribuution tähän kirjallisuuteen ja laajemminkin musiikin sosiologian tutkimukseen painottamalla erityisesti resilienssiä. Resilienssiä koskevassa tutkimuksessa on enenevässä määrin siirrytty psykologiaan perustuvista henkilökeskeisistä lähestymistavoista kohti monitahoisempia relationaalisia ja monisysteemisiä lähestymistapoja, joissa käsite kytketään yksilöiden ja heidän sosiaalisen ekologiansa (ympäristönsä) väliseen vuorovaikutukseen. Edeltävässä tutkimuksessa on kuitenkin kiinnitetty vähän huomiota näiden ekologioiden aistimellisiin ulottuvuuksiin, mukaan lukien äänelliset ulottuvuudet. Tässä artikkelissa tarkastellaan Ukrainan sotaa analysoiden siihen liittyviä medialähteitä (muun muassa verkkovideoita). Artikkeli esittää, että musiikki voi sotatilanteissa olla resilienssin (ja vastarinnan) muoto ja ilmaus, jonka vaikutus liittyy suoraan akustiseen ekologiaan – käsitteeseen, josta on tähän mennessä keskusteltu lähinnä ekologian ja luonnonsuojelun tutkimuksen piirissä. Artikkelissa musiikki esitetään tarkemmin ottaen tietynlaisena äänimaisemointina, mikä tarkoittaa äänen ja hyvinvoinnin aktiivista yhteensovittamista.

Artikkelin teemakuva: Musiikkiesitys United with Ukraine -tapahtumassa. Tilaisuus järjestettiin helmikuussa 2023 Yhdysvaltain Lontoon suurlähettilään residenssissä. Lähde: Lähetystön avoin valokuvakokoelma verkossa.

Performatiivista viestintää

Haneen Shafeeq Al-Ghabra — Mon, 09 Dec 2024 00:00:00 +0200

Tutkimus käsittelee performatiivista palestiinalaisen vastarinnan hiphop-musiikin kautta tapahtuvaa viestintää keskittyen rodun, luokan, sosiaalisen sukupuolen ja seksuaalisuuden risteyskohtiin sekä kulttuuristen esityspaikkojen teoretisointiin (theorizing cultural sites of performance). Kirjoittaja esittelee neljä vastarinnan osa-aluetta palestiinalaisessa hiphop-musiikissa yhdistäen ne samalla omaan esittäjän ääneensä. Tavoitteena on luoda palestiinalaisten kanssa globaalia yhteyttä ja vuorovaikutusta performanssin kautta – elivätpä he sitten diasporassa tai Palestiinassa – sekä käsitellä samalla suurempia vallitsevia rakenteita.

Artikkelin teemakuva: Shadia Mansour ja M1 kappaleen "Al-Kufiyyeh 3Arabeyyeh" videolla. Kuvakaappaus YouTubesta.

Shibuyaan palautettu ”Shibuya-kei”-musiikki

Ken Katō — Mon, 09 Dec 2024 00:00:00 +0200

Japanissa 1990-luvulla syntyneen, ”Shibuya-kei”-nimellä tunnetun musiikkityylin kategorisointia on pidetty epätäsmällisenä, koska muusikoiden ja muiden asianosaisten näkökulmasta kyseessä oli ulkopuolelta annettu markkinointitermi. Musiikintekijät välttelivät siksi kappaleidensa yksioikoista yhdistämistä Shibuyaan sijaintina, eikä ”Shibuya-keiksi” luokitellun musiikin sanoituksissa esimerkiksi viitattu Shibuyan imagoon. Globalisaatiokehityksen myötä tapahtuneen kaupunkien uudelleenrakentamisen ja turismin kiihtymisen yhteydessä Shibuya-kei on kuitenkin alettu tulkita uudelleen Shibuyan kaupunkitilassa vaalituksi musiikkikulttuuriksi. Tässä artikkelissa valaistaan näiden tulkintasuhteiden keskinäistä vaikutusprosessia keskittymällä paikallisuuteen populaarimusiikissa.

Artikkelin teemakuva: Shibuya-musiikkia länsimaisille kuulijoille esittelevän Sushi 3003 -kokoelma-albumin kansi (Bungalow, 1996).

Onko tutkijaverkosto yhtä kuin tutkimusyhteisö?

Kaarina Kilpiö, Elina Niiranen, Saijaleena Rantanen — Mon, 09 Dec 2024 00:00:00 +0200